YK ja Gazan kansanmurha: Oikeudelliset keinot institutionaalisen uskottavuuden palauttamiseksi

Vuoden 2025 loppuun mennessä Gazassa käynnissä oleva kansanmurha on noussut yhdeksi 2000-luvun kriittisimmistä ja tuhoisimmista kriiseistä. Israelin sotilaskampanjan jatkuva ja järjestelmällinen luonne – jota leimaavat siviili-infrastruktuurin tuhoaminen, elintarvikkeiden, veden ja terveydenhuoltopalveluiden estäminen sekä siviilien joukkomurhat – on käynnistänyt syvällisen uudelleenarvioinnin kansainvälisestä oikeusjärjestyksestä.

1. Maat ja organisaatiot, jotka tunnustavat Gazan kansanmurhan

Yhä useammat kansainväliset toimijat, mukaan lukien valtiot, hallitustenväliset instituutiot, YK:n mekanismit ja kansalaisyhteiskunnan organisaatiot, kuvailevat nyt Israelin toimia Gazassa kansanmurhaksi vuoden 1948 kansanmurhan estämistä ja rankaisemista koskevan yleissopimuksen mukaisesti. Tämä kehys ei ole pelkästään retoriikkaa, vaan oikeudellinen luonnehdinta, joka perustuu sopimusvelvoitteisiin, oikeudenkäynteihin ja arvovaltaisten tutkimusten tuloksiin.

Seuraava luettelo tunnistaa maat, hallitustenväliset instituutiot ja organisaatiot, jotka ovat virallisesti nimenneet Israelin toimet Gazassa kansanmurhaksi tai viitanneet kansanmurhayleissopimukseen tässä yhteydessä:

-   Etelä-Afrikka – Nostanut kanteen Kansanmurhayleissopimuksen soveltaminen (Etelä-Afrikka vastaan Israel) Kansainvälisessä tuomioistuimessa (ICJ) kansanmurhasyytösten perusteella (29. joulukuuta 2023), jolloin ICJ totesi kansanmurhasyytösten olevan “uskottavia” alustavassa vaiheessa (26. tammikuuta 2024).
-   Turkki – Puuttui virallisesti ICJ:n käsittelyyn tukeakseen Etelä-Afrikan kansanmurhakannetta (7. elokuuta 2024).
-   Brasilia – Presidentti Lula on toistuvasti kutsunut Israelin toimia Gazassa “kansanmurhaksi” (18. ja 26. helmikuuta 2024; 8. kesäkuuta 2025).
-   Kolumbia – Presidentti Gustavo Petro on kutsunut Israelin kampanjaa julkisesti “kansanmurhaksi” (1. toukokuuta 2024; 30. elokuuta 2025; puhe YK:n yleiskokouksessa, 23. syyskuuta 2025).
-   Saudi-Arabia – Kruununprinssi Mohammed bin Salman kutsui Israelin kampanjaa “kansanmurhaksi” (11. marraskuuta 2024).
-   Pakistan – Ulkoministeriön tiedotteet ja lausunnot ovat toistuvasti viitanneet “Gazan kansanmurhaan”.
-   Malesia – Ulkoministeriön lausunnot ovat nimenomaisesti kutsuneet Israelin toimia “kansanmurhaksi” (useita lausuntoja vuonna 2025).
-   Indonesia – Ulkoministeriön lausunnot käyttivät termiä “kansanmurha” tuomitakseen Israelin toimet Gazassa (elokuu 2024).
-   Honduras – Hallitus tuomitsi toimet, joita se kutsui “kansanmurhaksi”, ja veti suurlähettiläänsä takaisin (lokakuu 2023).
-   Bolivia – Antoi lausunnon ICJ:n kansanmurhakanteen tueksi; viralliset asiakirjat käsittelivät aihetta kansanmurhayleissopimuksen puitteissa (lokakuu 2024).
-   Islamilaisen yhteistyön järjestö (OIC) – Kuvasi Gazaan kohdistuvaa hyökkäystä “kollektiiviseksi kansanmurhaksi” (joulukuu 2023) ja tervehti myöhemmin YK:n kansanmurhatutkimusta (syyskuu 2025).
-   Persianlahden yhteistyöneuvosto (GCC) – Huippukokouksen tiedonanto tuomitsi Israelin rikokset Gazassa osana “kansanmurha- ja etnisen puhdistuksen agendaa” (1. joulukuuta 2024).
-   YK:n riippumaton kansainvälinen tutkintakomissio (COI) – Päätteli, että Israel syyllistyi kansanmurhaan Gazassa (raportti julkaistu 16. syyskuuta 2025).
-   YK:n erityiskomitea Israelin toimista – Päätteli, että Israelin sota Gazassa “on yhdenmukainen kansanmurhan ominaispiirteiden kanssa” (14. marraskuuta 2024).
-   Kansainvälinen kansanmurhatutkimuksen yhdistys (IAGS) – Jäsenten päätöslauselma (31. elokuuta 2025) vahvisti, että Israelin toimet Gazassa täyttävät kansanmurhan oikeudellisen määritelmän; laajasti raportoitu.
-   Amnesty International – Totesi useissa vuoden 2025 lausunnoissa, että Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa, mukaan lukien nälän käyttö tuhoamismenetelmänä.
-   Human Rights Watch (HRW) – 179-sivuinen raportti (19. joulukuuta 2024) löysi “kansanmurhatoimia” ja tahallisia riistopolitiikkoja (rikoksia ihmisyyttä vastaan).
-   Euroopan perustuslaillisten ja ihmisoikeuksien keskus (ECCHR) – Virallinen oikeudellinen lausunto (10. joulukuuta 2024) päätteli, että Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa.
-   B’Tselem (israelilainen ihmisoikeusjärjestö) – Vuoden 2025 raportti Meidän kansanmurhamme päätteli, että Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa.
-   Lääkärit ihmisoikeuksien puolesta Israel (PHRI) – Vuoden 2025 raportti päätteli, että Israel syyllistyy kansanmurhaan (Amnesty Internationalin yhteenveto).
-   Kansainvälinen ihmisoikeusliitto (FIDH) – On toistuvasti luonnehtinut Israelin toimia kansanmurhaksi ja kehottanut valtioita toimimaan yleissopimuksen mukaisesti.
-   DAWN (Democracy for the Arab World Now) – Järjestön lausunnot viittasivat toistuvasti Gazan käynnissä olevaan kansanmurhaan.
-   Al-Haq – Dokumentoi Israelin toiminnan kansanmurhaksi, erityisesti viitaten ICJ:n päätökseen.
-   Euro-Välimeren ihmisoikeusmonitori – Useat lausunnot luonnehtivat Israelin kampanjaa nimenomaisesti kansanmurhaksi (viitattu HRW:n asiakirjoissa).
-   Medico International – Tuki ja analysoi kansanmurhakehystä Gazassa (artikkelit ja haastattelut vuonna 2025).

Tämä ennennäkemätön konsensus – joka kattaa globaalin etelän ja pohjoisen toimijat ylittäen valtioiden, instituutioiden ja akateemisten rajojen – merkitsee muutosta kansainvälisessä ymmärryksessä vastuusta ja ennaltaehkäisystä. Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeisenä aikana kansanmurhayleissopimusta ovat vedonneet useat suvereenit valtiot käynnissä olevaa kansanmurhaa vastaan, ja tähän liittyy merkittäviä oikeudellisia edistysaskeleita ICJ:ssä.

2. YK:n velvollisuus estää kansanmurha

Valtioiden, hallitustenvälisten instituutioiden ja YK:n mekanismien kertyneet havainnot siitä, että Israelin meneillään oleva kampanja Gazassa muodostaa kansanmurhan, eivät ole vain moraalinen huolenaihe, vaan myös uskottava ja kiireellinen oikeudellinen riski, joka aktivoi YK:n kollektiivisen vastuun estää kansanmurha. YK:n peruskirjan artiklojen 1, 2(2) ja 24 mukaisesti turvallisuusneuvostolla on oikeudellinen velvollisuus varmistaa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä kansainvälisen oikeuden perusperiaatteiden noudattaminen.

Kansanmurhayleissopimus määrää yleismaailmallisen velvoitteen estää ja rangaista kansanmurhaa, mikä heijastaa sitovaa normia (jus cogens).

Kansanmurhan estämistä ja rankaisemista koskeva yleissopimus (1948)
* Artikla 1: “Sopimuspuolet vahvistavat, että kansanmurha… on kansainvälisen oikeuden alainen rikos, ja sitoutuvat estämään ja rankaisemaan sitä.”

Tapauksessa Bosnia ja Hertsegovina vastaan Serbia ja Montenegro (2007) Kansainvälinen tuomioistuin päätti, että velvollisuus estää kansanmurha “syntyy sillä hetkellä, kun valtio tietää tai sen tulisi normaalisti tietää, että vakava riski on olemassa”.

Kansainvälinen tuomioistuin, Bosnia vastaan Serbia (tuomio, 26. helmikuuta 2007)
* “Valtion velvollisuus estää kansanmurha ja siihen liittyvä velvollisuus toimia syntyvät sillä hetkellä, kun valtio tietää tai sen tulisi normaalisti tietää, että vakava kansanmurhan riski on olemassa.”

Siksi, kun uskottavia todisteita kansanmurhasta ilmenee – kuten ICJ:n väliaikaisten toimenpiteiden, YK:n tutkintamekanismien ja useiden valtioiden ja ihmisoikeusjärjestöjen havaintojen kautta on vahvistettu – turvallisuusneuvosto, erityisesti sen pysyvät jäsenet, on oikeudellisesti velvollinen toimimaan kansanmurhan estämiseksi. Turvallisuusneuvoston ensisijainen vastuu kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä, peruskirjan artiklan 24(1) mukaisesti, ja sen ainutlaatuinen kyky toimia kollektiivisesti kaikkien jäsenvaltioiden puolesta tekevät tästä velvollisuudesta erityisen sitovan neuvostolle. Kun uskottavat instituutiot – mukaan lukien itse ICJ – toteavat, että kansanmurhan riski on uskottava, neuvosto on oikeudellisesti velvollinen toimimaan sen estämiseksi.

3. Veto-oikeuden väärinkäyttö ja Yhdysvaltojen rooli

Huolimatta ylivoimaisista tosiseikoista ja kansanmurhayleissopimuksen (1948) ja YK:n peruskirjan sitovista oikeudellisista velvoitteista Yhdysvallat on toistuvasti estänyt turvallisuusneuvostoa toimimasta sen suhteen, mitä ICJ on kuvannut uskottavaksi kansanmurhaksi. Lokakuusta 2023 lähtien Washington on käyttänyt veto-oikeuttaan vähintään seitsemän kertaa estääkseen päätöslauselmaluonnokset, jotka pyrkivät asettamaan humanitaarisen tulitauon, helpottamaan humanitaarista pääsyä tai vaatimaan kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamista. Kaikki nämä päätöslauselmat heijastivat pääsihteerin, humanitaaristen asioiden koordinointitoimiston (OCHA) ja YK:n palestiinalaispakolaisjärjestön (UNRWA) kiireellisiä vetoomuksia sekä itsenäisten tutkintamekanismien havaintoja, mutta ne torjuttiin yhden pysyvän jäsenen yksipuolisella vastustuksella.

Ensimmäinen veto tapahtui lokakuussa 2023, kun estettiin päätöslauselmaluonnos, joka vaati välitöntä humanitaarista tulitaukoa Israelin alustavien pommitusten ja siviiliuhrien jälkeen Gazassa. Myöhemmät veto-oikeudet – joulukuussa 2023, helmikuussa 2024, huhtikuussa 2024, heinäkuussa 2024, joulukuussa 2024 ja maaliskuussa 2025 – noudattivat johdonmukaista ja tahallista kaavaa. Joka kerta kun turvallisuusneuvosto yritti täyttää peruskirjan mukaisen vastuunsa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä, Yhdysvallat käytti veto-oikeuttaan suojellakseen Israelia vastuunpidolta ja estääkseen kollektiivisia toimia, jotka oli suunniteltu suojelemaan siviilien henkiä.

4. Peruskirjan tulkinta – Wienin sopimuksen kehys

Peruskirja on yhtenäinen ja kokonaisvaltainen oikeudellinen kehys, jossa kaikilla artikloilla on sama normatiivinen asema ja ne on tulkittava harmonisesti toistensa kanssa. Artiklojen välillä ei ole sisäistä hierarkiaa; pikemminkin jokainen artikla on ymmärrettävä kontekstissaan, järjestelmällisesti ja tarkoituksenmukaisesti, toisin sanoen peruskirjan artiklojen 1 ja 2 yleisten tavoitteiden ja periaatteiden valossa. Tämä järjestelmällinen tulkinta on toistuvasti vahvistettu ICJ:n ja YK:n oikeudellisten elinten toimesta, mikä varmistaa, että peruskirja toimii yhtenäisenä ja jakamattomana välineenä kansainväliselle hallinnolle eikä erillisten valtuuksien tai etuoikeuksien kokoelmana.

Wienin sopimuksessa (1969) vahvistettu tulkintakehys soveltuu tasapuolisesti ja kattavasti YK:n peruskirjaan. Vaikka peruskirja edeltää sopimusta, siinä kodifioidut tulkintaperiaatteet olivat jo vakiintuneet kansainvälisenä tapaoikeutena peruskirjan laatimisen aikaan ja ovat sittemmin vahvistuneet ICJ:n oikeuskäytännössä. Siksi peruskirjaa on tulkittava hyvässä uskossa, sen tavoitteiden ja tarkoitusten valossa ja kokonaisuutena.

Wienin sopimus sopimusoikeudesta (1969)
* Artikla 26 (Sopimukset on noudatettava): “Jokainen voimassa oleva sopimus on sitova sen osapuolille ja sitä on noudatettava hyvässä uskossa.”
* Artikla 31(1): “Sopimus on tulkittava hyvässä uskossa sopimuksen termien tavanomaisen merkityksen mukaisesti niiden kontekstissa ja sopimuksen tavoitteen ja tarkoituksen valossa.”
* Artikla 31(3)(c): “On otettava huomioon kaikki osapuolten välisissä suhteissa sovellettavat kansainvälisen oikeuden säännöt.”

Siksi turvallisuusneuvostolle myönnettyjä valtuuksia, mukaan lukien veto-oikeus, ei saa tulkita eikä soveltaa tavalla, joka on ristiriidassa peruskirjan tavoitteiden ja tarkoitusten kanssa.

5. Veto-oikeuden oikeudelliset rajat

Vaikka peruskirjan artikla 27(3) myöntää veto-oikeuden turvallisuusneuvoston pysyville jäsenille, tämä oikeus ei ole absoluuttinen. Sitä on harjoitettava tiukasti peruskirjan tavoitteiden ja periaatteiden (artiklat 1 ja 24) sekä hyvän uskon (artikla 2(2)) mukaisesti. Turvallisuusneuvostolla, joka on ensisijaisesti vastuussa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä, on oikeudellinen velvollisuus täyttää tehtävänsä näiden velvoitteiden mukaisesti.

Artiklan 24(1) mukaisesti turvallisuusneuvosto käyttää valtaansa kaikkien Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltioiden puolesta. Tämä edustuksellinen valtuutus asettaa kaikille jäsenille – erityisesti veto-oikeudella varustetuille pysyville jäsenille – luottamuksellisen velvollisuuden toimia peruskirjan perustavoitteiden ja hyvän uskon mukaisesti. Artiklat 1, 2(2) ja 24(2) yhdessä artiklan 24(1) kanssa tukevat periaatetta, että veto-oikeutta ei voida käyttää laillisesti estämään turvallisuusneuvoston kollektiivista vastuuta kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä.

Peruskirja asettaa artiklan 27(3) kautta selkeät menettelylliset rajoitukset veto-oikeudelle määräämällä, että kiistassa osapuolena oleva osapuoli pidättäytyy äänestämästä luvun VI päätöksissä. Tämä säännös sisällyttää perustavanlaatuisen puolueettomuuden periaatteen turvallisuusneuvoston päätöksentekoon. Kun pysyvä jäsen tarjoaa merkittävää sotilaallista, taloudellista tai logistista tukea aseellisen konfliktin osapuolelle, tätä jäsentä voidaan kohtuudella pitää kiistassa osapuolena ja siten oikeudellisesti velvollisena pidättäytymään äänestämästä.

YK:n peruskirja
* Artikla 1(1): “Ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta ja tätä tarkoitusta varten: toteuttaa tehokkaita kollektiivisia toimenpiteitä rauhan uhkien estämiseksi ja poistamiseksi sekä aggression tai muiden rauhanrikkomusten tukahduttamiseksi, ja saavuttaa rauhanomaisin keinoin, oikeuden ja kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaisesti, kansainvälisten kiistojen tai tilanteiden ratkaiseminen, jotka voivat johtaa rauhan rikkomiseen.”
* Artikla 2(2): “Kaikki jäsenet, varmistaakseen jäsenyyden oikeudet ja edut, täyttävät tämän peruskirjan mukaiset velvoitteensa hyvässä uskossa.”
* Artikla 24(1): “Varmistaakseen nopean ja tehokkaan toiminnan Yhdistyneiden Kansakuntien puolesta, sen jäsenet antavat turvallisuusneuvostolle ensisijaisen vastuun kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä ja sopivat, että tätä vastuuta täyttäessään turvallisuusneuvosto toimii heidän puolestaan.”
* Artikla 24(2): “Näitä tehtäviä suorittaessaan turvallisuusneuvosto toimii Yhdistyneiden Kansakuntien tarkoitusten ja periaatteiden mukaisesti. Turvallisuusneuvostolle näiden tehtävien suorittamiseen myönnetyt erityiset valtuudet on määritelty luvuissa VI, VII, VIII ja XII.”
* Artikla 27(3): “Luvun VI ja artiklan 52 kappaleen 3 mukaisissa päätöksissä kiistassa osapuolena oleva osapuoli pidättäytyy äänestämästä.”

Artiklat 1, 2(2), 24(1)–(2) ja 27(3), tulkittuna Wienin sopimuksen artiklojen 31–33 mukaisesti, osoittavat, että veto-oikeus ei ole rajoittamaton etuoikeus, vaan ehdollinen valtuutus, joka on kansainvälisen yhteisön luottamuksen alainen. Tämän valtuutuksen käyttö huonossa uskossa, peruskirjan tarkoituksiin vastaisiin tarkoituksiin tai tavalla, joka estää neuvoston ensisijaisia vastuita, muodostaa oikeuden väärinkäytön ja valtuutuksen ulkopuolisen toiminnan. Tällaisilla veto-oikeuksilla ei ole oikeudellista vaikutusta peruskirjan puitteissa ja ne ovat ristiriidassa jus cogens -normien kanssa, jotka liittyvät kansanmurhan estämiseen ja siviilien suojeluun.

6. Kansainvälisen tuomioistuimen rooli

Turvallisuusneuvoston vastuu kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä, kuten artikloissa 1 ja 24 määrätään, sisältää välttämättä velvollisuuden ylläpitää kansainvälistä oikeutta ja estää julmuuksia, jotka uhkaavat kansainvälisten suhteiden vakautta. Neuvoston mandaatti ei ole poliittinen etuoikeus, vaan oikeudellinen luottamus, jota käytetään kaikkien jäsenvaltioiden puolesta ja joka on alisteinen peruskirjan tarkoituksille ja periaatteille. Kun pysyvä jäsen käyttää veto-oikeutta estääkseen toimenpiteitä, jotka on suunniteltu estämään tai vastaamaan kansanmurhaan, rikoksiin ihmisyyttä vastaan tai vakaviin Geneven sopimusten rikkomuksiin, tällainen toiminta muodostaa veto-oikeuden väärinkäytön ja valtuutuksen ulkopuolisen toiminnan peruskirjan puitteissa.

Tällaisissa tapauksissa Kansainvälisen tuomioistuimen tulkitseva rooli tulee ratkaisevaksi. Artiklan 36 mukaisesti sen perussäännössä tuomioistuin voi käyttää riita-asioiden toimivaltaa, jos jäsenvaltiot esittävät kiistan peruskirjan tai kansanmurhayleissopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta. Lisäksi yleiskokous, turvallisuusneuvosto ja muut YK:n valtuutetut elimet voivat artiklan 65 perussäännön ja artiklan 96 peruskirjan nojalla pyytää neuvoa-antavaa lausuntoa selventääkseen veto-oikeuden käytön oikeudellisia seurauksia tietyissä yhteyksissä. Vaikka neuvoa-antavat lausunnot eivät ole muodollisesti sitovia, ne muodostavat arvovaltaisen tulkinnan peruskirjasta ja niillä on merkittävä painoarvo YK:n käytännössä.

YK:n peruskirja
* Artikla 96(1): “Yleiskokous tai turvallisuusneuvosto voivat pyytää Kansainväliseltä tuomioistuimelta neuvoa-antavia lausuntoja mistä tahansa oikeudellisesta kysymyksestä.”

Vaikka Kansainvälisellä tuomioistuimella (ICJ) ei ole valtuuksia suoraan kumota turvallisuusneuvoston päätöstä tai vetoa, tuomioistuin säilyttää oikeuden tulkita YK:n peruskirjaa ja määrittää sen nojalla tehtyjen toimien oikeudelliset seuraukset. YK:n pääasiallisena oikeuselimänä (peruskirjan artikla 92) tuomioistuin harjoittaa riita- ja neuvoa-antavia toimintoja, jotka kattavat kysymykset, jotka liittyvät peruskirjan tulkintaan ja YK:n elinten toimien laillisuuteen. Siksi tuomioistuin voi periaatteessa vahvistaa, että huonossa uskossa tai peruskirjan tarkoitusten ja periaatteiden vastaisesti käytetty veto on oikeudellisesti tehoton, ja vastaava päätöslauselmaluonnos katsotaan hyväksytyksi sisällöltään.

Käytännössä tämä päätös sallii muiden turvallisuusneuvoston jäsenten pitää peruskirjan vastaisesti käytettyä vetoa oikeudellisesti tehottomana, mikä mahdollistaa neuvoston hyväksyä päätöslauselman sisällöltään. Veto katsottaisiin alun perin mitättömäksi – kykenemättömäksi kumoamaan neuvoston kollektiivista vastuuta rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä.

7. YK:n uskottavuuden palauttaminen – Oikeudellinen polku

Gazan kansanmurhan paljastama kriisi osoittaa, että YK:n halvaantuminen ei johdu sen perustamisasiakirjan epäonnistumisesta, vaan sen tulkinnasta ja soveltamisesta. Turvallisuusneuvoston kyvyttömyys toimia uskottavaa kansanmurhaa vastaan, kuten ICJ ja YK:n omat tutkintamekanismit ovat kuvanneet, ei johdu oikeudellisen valtuutuksen puutteesta, vaan veto-oikeuden väärinkäytöstä pysyvän jäsenen toimesta, joka toimii peruskirjan tarkoitusten vastaisesti.

Vaikka peruskirjan uudistamista koskevat vetoomukset ovat moraalisesti vakuuttavia, ne ovat pitkään olleet saavuttamattomia artiklan 108 menettelyllisten esteiden vuoksi, jotka edellyttävät niiden suostumusta, joilla on suurin intressi säilyttää etuoikeutensa. Siksi ratkaisu ei ole saavuttamattomassa peruskirjan uudelleen kirjoittamisessa, vaan sopimusoikeuteen ja peruskirjan sisäiseen logiikkaan perustuvassa tulkinnassa.

Ensimmäinen ja kiireellisin askel on pyytää neuvoa-antavaa lausuntoa Kansainväliseltä tuomioistuimelta (ICJ) veto-oikeuden laillisuudesta ja rajoista artiklan 27(3) mukaisesti. Tällainen lausunto ei muuta peruskirjaa, vaan tulkitsee sitä Wienin sopimuksen ja sitovien kansainvälisten oikeusnormien mukaisesti, vahvistaen, että veto-oikeus – kuten kaikki peruskirjan mukaiset valtuudet – on alisteinen hyvälle uskolle, tavoitteille ja tarkoituksille sekä jus cogens -velvoitteille.

Kaksoistiet ICJ:hen: Yleiskokous ja turvallisuusneuvosto

Peruskirjan artiklan 96(1) ja ICJ:n perussäännön artiklan 65 mukaisesti sekä yleiskokouksella että turvallisuusneuvostolla on valtuudet pyytää neuvoa-antavaa lausuntoa mistä tahansa oikeudellisesta kysymyksestä. Kumpikin tie tarjoaa järjestölle erilaisia, mutta toisiaan täydentäviä tapoja selventää veto-oikeuden oikeudellisia rajoja.

Yleiskokouksen tie tarjoaa selkeän ja varman polun, koska tällainen päätöslauselma vaatii vain yksinkertaisen enemmistön eikä ole alisteinen veto-oikeudelle, mikä tekee siitä käytännöllisimmän ja menettelyllisesti turvallisimman tavan saavuttaa oikeudellinen selkeys, erityisesti kun turvallisuusneuvosto on halvaantunut.

Kuitenkin myös turvallisuusneuvosto säilyttää valtuuden pyytää tällaista lausuntoa. Kysymys kuuluu, voiko pysyvän jäsenen veto estää neuvostoa hakemasta oikeudellista neuvoa omien valtuuksiensa rajoista. Peruskirjan artiklan 27(2) mukaisesti turvallisuusneuvoston menettelylliset päätökset tehdään yhdeksän jäsenen myönteisellä äänestyksellä eivätkä ole alisteisia veto-oikeudelle. Päätöslauselma neuvoa-antavan lausunnon pyytämiseksi – koska se ei aseta olennaisia oikeuksia tai velvoitteita – kuuluu selvästi tähän menettelylliseen kategoriaan.

YK:n peruskirja
* Artikla 27(2): “Turvallisuusneuvoston menettelyllisistä kysymyksistä tehtävät päätökset tehdään yhdeksän jäsenen myönteisellä äänestyksellä.”

Namibian ennakkotapaus (S/RES/284 (1970)) tukee tätä tulkintaa: neuvoston pyyntö neuvoa-antavasta lausunnosta Etelä-Afrikan läsnäolon oikeudellisista seurauksista Namibiassa katsottiin menettelylliseksi päätökseksi ja hyväksyttiin ilman vetoa. Samoin päätöslauselma veto-oikeuden rajojen neuvoa-antavan lausunnon pyytämiseksi koskee neuvoston omia institutionaalisia menettelyjä eikä muodosta olennaista toimea, joka vaikuttaa valtioiden oikeuksiin tai velvoitteisiin.

Siksi turvallisuusneuvosto voi laillisesti hyväksyä päätöslauselman, joka pyytää ICJ:ltä neuvoa-antavaa lausuntoa veto-oikeuden rajoista menettelyllisenä äänestyksenä, joka vaatii vain yhdeksän myönteistä ääntä eikä ole alisteinen veto-oikeudelle. Kun pyyntö on esitetty, on ICJ:n päätettävissä, hyväksyykö se pyynnön. Näin tehdessään tuomioistuin epäsuorasti vahvistaa, että asia on menettelyllinen ja kuuluu sen toimivaltaan – ratkaisten näin veto-oikeuden rajojen kysymyksen oikeuden, ei politiikan kautta, siltä osin kuin se liittyy tuomioistuimen toimivaltaan.

Tämä tie varmistaa, että yksikään pysyvä jäsen ei voi yksipuolisesti estää Yhdistyneitä Kansakuntia hakemasta oikeudellista tulkintaa perustamisasiakirjastaan. Se myös kunnioittaa vaikuttavuuden periaatetta Wienin sopimuksen nojalla – että jokainen sopimus on tulkittava tavalla, joka antaa täyden vaikutuksen sen tarkoituksille ja tavoitteille. Veto-oikeuden salliminen estämään oikeudellisen selvennyksen pyyntö veto-oikeuden omasta laillisuudesta muodostaisi loogisen ja oikeudellisen paradoksin, joka heikentää peruskirjan yhtenäisyyttä ja kansainvälisen oikeusjärjestyksen eheyttä.

Oikeusvaltion palauttaminen

Siksi sekä yleiskokouksella että turvallisuusneuvostolla on oikeudellisia ja toisiaan täydentäviä polkuja neuvoa-antavan lausunnon pyytämiseksi ICJ:ltä. Yleiskokouksen tie on menettelyllisesti turvallinen; turvallisuusneuvoston tie on oikeudellisesti puolustettavissa peruskirjan ja sopimusoikeuden nojalla. Molemmat tiet saavuttavat saman perustavan tavoitteen: selventää, että veto-oikeutta ei voida laillisesti käyttää estämään kansanmurhan ennaltaehkäisyä tai YK:n tarkoitusten turhauttamista.

Tämän prosessin kautta järjestö ottaa ratkaisevan askeleen kohti uskottavuutensa palauttamista – vahvistamalla, että sen auktoriteetti perustuu kansainväliseen oikeusvaltioon, ei valtaan. Oikeusvaltion, ei poliittisten etuoikeuksien, tulee ohjata Yhdistyneiden Kansakuntien voimakkainta elintä. Vain vahvistamalla tämä periaate järjestö voi palauttaa perustavan tarkoituksensa: pelastaa tulevat sukupolvet sodan vitsaukselta.

Johtopäätös

Yhdistyneet Kansakunnat kohtaa tänään syvällisen uudelleenarvioinnin hetken. Gazan käynnissä oleva kansanmurha on paljastanut halkeamia kansainvälisessä oikeusjärjestyksessä – ei sen normien riittämättömyydessä, vaan sen instituutioiden kyvyttömyydessä niiden toimeenpanossa. Kansanmurhan kielto, joka on kodifioitu kansanmurhan estämistä ja rankaisemista koskevassa yleissopimuksessa (1948) ja tunnustettu jus cogens -normiksi, sitoo kaikkia valtioita ja kaikkia YK:n elimiä poikkeuksetta. Silti, huolimatta ICJ:n muodollisista päätöksistä ja ylivoimaisista todisteista, järjestön pääelin rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi pysyy halvaantuneena veto-oikeuden väärinkäytön vuoksi.

Tämä halvaantuminen ei ole väistämätön piirre kansainvälisessä politiikassa; se on hallinnon epäonnistuminen ja oikeudellisen luottamuksen pettämys. Turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet pitävät valtuuksiaan kaikkien jäsenvaltioiden puolesta peruskirjan artiklan 24(1) mukaisesti. Tämä valta ei ole omistusta, vaan luottamusta. Kun veto-oikeutta käytetään suojelemaan käynnissä olevaa kansanmurhaa tai estämään humanitaarista suojelua, se lakkaa olemasta rauhan säilyttämisen väline ja muuttuu rankaisemattomuuden välineeksi. Tällainen käyttö on valtuutuksen ulkopuolista – peruskirjan myöntämien valtuuksien ulkopuolella – ja ristiriidassa peruskirjan kirjaimen ja hengen kanssa.

Lopulta Yhdistyneiden Kansakuntien kyky palauttaa legitimiteettinsä riippuu sen halusta panna täytäntöön oma oikeutensa. Uskottavuuden palauttaminen ei ole pelkästään päätöslauselmien tai raporttien julkaisemista; se on järjestön uudelleen linjaamista sen perustamisen oikeudenmukaisiin periaatteisiin – rauhaan, oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja ihmiselämän suojeluun. Gazan kansanmurha määrittelee tämän aikakauden perinnön, ei vain suoraan mukana oleville valtioille, vaan koko kansainväliselle järjestelmälle.

Yhdistyneiden Kansakuntien uskottavuus ja kansainvälisen oikeuden eheys riippuvat tästä valinnasta.

YK:n yleiskokous – Päätöslauselmaluonnos

Tämä päätöslauselmaluonnos esitetään hyvässä uskossa ja välttämättömyydestä, vedoten periaatteisiin, jotka on muotoiltu vuosisatojen aikana maailman suurissa oikeudellisissa perinteissä ja jotka vahvistavat, että valtaa on käytettävä rehellisesti, oikeudenmukaisesti ja ihmiselämän kunnioittavasti.

Se tarjotaan fasilitaationa ja resurssina mille tahansa jäsenvaltiolle tai jäsenvaltioiden ryhmälle, joka yleiskokouksen kautta pyrkii oikeudelliseen ja rakentavaan polkuun selventääkseen veto-oikeuden rajoja artiklan 27(3) YK:n peruskirjan mukaisesti, sopusoinnussa Wienin sopimuksessa vahvistetun tulkintakehyksen ja kansanmurhan estämistä ja rankaisemista koskevan yleissopimuksen (1948) kanssa.

Luonnos ei ole sitova eikä vaadi omistajuutta. Se on suunniteltu muokattavaksi, sovellettavaksi tai laajennettavaksi minkä tahansa valtion tai valtuuskunnan tarpeiden mukaan kansainvälisen rauhan ja YK:n tarkoitusten edistämiseksi.

Se esitetään vakaumuksella, että kun poliittiset uudistukset jäävät saavuttamattomiksi, oikeudellinen tulkinta on varmin polku YK:n uskottavuuden palauttamiseen ja kansainvälisen oikeuden ensisijaisuuden vahvistamiseen vallan yli.

Pyyntö neuvoa-antavasta lausunnosta Kansainväliseltä tuomioistuimelta veto-oikeuden oikeudellisista rajoista YK:n peruskirjan artiklan 27(3) mukaisesti

Yleiskokous,

Muistaen Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan tarkoitukset ja periaatteet,

Vahvistaen uudelleen, että jäsenvaltiot artiklan 24(1) mukaisesti antavat turvallisuusneuvostolle ensisijaisen vastuun kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä ja sopivat, että tätä vastuuta täyttäessään turvallisuusneuvosto toimii heidän puolestaan,

Tunnustaen, että kaikkien jäsenten on jäsenyyden oikeuksien ja etujen varmistamiseksi täytettävä tämän peruskirjan mukaiset velvoitteensa hyvässä uskossa artiklan 2(2) mukaisesti,

Ottaen huomioon, että artiklan 27(3) mukaisesti kiistassa osapuolena oleva osapuoli pidättäytyy äänestämästä luvun VI ja artiklan 52 kappaleen 3 mukaisissa päätöksissä,

Muistaen, että peruskirjan artiklan 96(1) ja ICJ:n perussäännön artiklan 65 mukaisesti yleiskokouksella on valtuudet pyytää neuvoa-antavaa lausuntoa mistä tahansa oikeudellisesta kysymyksestä,

Vahvistaen uudelleen, että kansanmurhan estämistä ja rankaisemista koskeva yleissopimus (1948) (“kansanmurhayleissopimus”) kodifioi yleismaailmallisen velvoitteen ja jus cogens -velvoitteen sekä sitoutuu estämään ja rankaisemaan kansanmurhaa,

Ottaen huomioon Kansainvälisen tuomioistuimen oikeuskäytännön, erityisesti tapauksessa Kansanmurhan estämistä ja rankaisemista koskevan yleissopimuksen soveltaminen (Bosnia ja Hertsegovina vastaan Serbia ja Montenegro) (tuomio, 26. helmikuuta 2007), joka vahvisti, että velvollisuus estää kansanmurha syntyy, kun valtio tietää tai sen tulisi normaalisti tietää, että vakava riski on olemassa,

Tunnustaen, että Wienin sopimus sopimusoikeudesta (1969) heijastaa kansainvälistä tapaoikeutta sopimusten tulkinnasta ja täytäntöönpanosta, mukaan lukien hyvän uskon, tavoitteiden ja tarkoitusten sekä vaikuttavuuden periaatteet (artiklat 26 ja 31–33),

Ottaen huomioon, että veto-oikeuden käyttö on oltava peruskirjan tarkoitusten ja periaatteiden, yleisen kansainvälisen oikeuden ja jus cogens -normien mukaista, ja oikeuden väärinkäytöllä ei saa olla oikeudellista vaikutusta,

Ilmaisten huolensa siitä, että veto-oikeuden käyttö estämään toimia, jotka on suunniteltu estämään tai lopettamaan kansanmurha, rikokset ihmisyyttä vastaan tai vakavat kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomukset, voi vaarantaa neuvoston kyvyn täyttää vastuunsa ja vahingoittaa järjestön uskottavuutta,

Päättäen selventää oikeuden kautta veto-oikeuden rajoja ja niiden oikeudellisia seurauksia tällaisissa tapauksissa artiklan 27(3) mukaisesti,

1.  Päättää, YK:n peruskirjan artiklan 96(1) ja ICJ:n perussäännön artiklan 65 mukaisesti, pyytää neuvoa-antavaa lausuntoa Kansainväliseltä tuomioistuimelta tässä päätöslauselmassa liitteen A esittämistä oikeudellisista kysymyksistä;

2.  Pyytää pääsihteeriä välittämään tämän päätöslauselman välittömästi liitteineen A–C Kansainväliselle tuomioistuimelle ja toimittamaan tuomioistuimelle tosiseikat ja oikeudellisen asiakirja-aineiston, jotka on esitetty liitteessä C;

3.  Kehottaa jäsenvaltioita, turvallisuusneuvostoa, talous- ja sosiaalineuvostoa, ihmisoikeusneuvostoa, Kansainvälistä rikostuomioistuinta (sen mandaatin puitteissa) sekä YK:n asiaankuuluvia elimiä, yksiköitä ja mekanismeja toimittamaan kirjallisia lausuntoja tuomioistuimelle liitteessä A esitetyistä kysymyksistä ja valtuuttaa yleiskokouksen puheenjohtajan toimittamaan institutionaalisen lausunnon yleiskokouksen puolesta;

4.  Pyytää Kansainvälistä tuomioistuinta, mikäli mahdollista, priorisoimaan tämän asian ja asettamaan aikataulut kirjallisille lausunnoille ja suullisille kuulemisille, jotka ovat sopusoinnussa jus cogens* -normien ja kansanmurhan estämisvelvollisuuden** luontaisen kiireellisyyden kanssa;

5.  Kehottaa turvallisuusneuvostoa, odottaessaan neuvoa-antavaa lausuntoa, tarkistamaan käytäntöjään veto-oikeuden suhteen peruskirjan artiklojen 1, 2(2), 24 ja 27(3), kansanmurhayleissopimuksen ja Wienin sopimuksen valossa;

6.  Päättää sisällyttää seuraavan istunnon alustavaan asialistaan kohdan nimeltä “Kansainvälisen tuomioistuimen neuvoa-antavan lausunnon seuranta veto-oikeuden rajoista artiklan 27(3) mukaisesti” ja jatkaa tämän asian käsittelyä.

Liite A – Kansainväliselle tuomioistuimelle esitetyt kysymykset

Kysymys 1 – Sopimusten tulkinta ja hyvä usko

(a). Sovelletaanko sopimusten tulkinnan tapaoikeudellisia sääntöjä, jotka on kodifioitu Wienin sopimuksen artikloissa 31–33, YK:n peruskirjaan, ja jos sovelletaan, miten hyvän uskon, tavoitteiden ja tarkoitusten sekä vaikuttavuuden periaatteet ohjaavat artiklan 27(3) tulkintaa suhteessa artikloihin 1, 2(2) ja 24?
(b). Erityisesti, voidaanko veto-oikeutta käyttää peruskirjan mukaisesti, kun sen vaikutus on estää turvallisuusneuvoston ensisijaista vastuuta kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä ja estää jus cogens -normien edellyttämiä toimia?

Kysymys 2 – Kiistassa osapuolena oleminen ja äänestämisestä pidättäytyminen

Mitä oikeudellista merkitystä on ilmaisulla “kiistassa osapuolena oleva osapuoli pidättäytyy äänestämästä” artiklassa 27(3), mukaan lukien:
(a). Kriteerit sen määrittämiseksi, onko turvallisuusneuvoston jäsen “kiistassa osapuolena” luvun VI mukaisesti;
(b). Muuttaako merkittävän sotilaallisen, taloudellisen tai logistisen tuen tarjoaminen konfliktin osapuolelle pysyvän jäsenen kiistassa osapuoleksi, joka on velvollinen pidättäytymään äänestämästä, ja jos kyllä, miten?

Kysymys 3 – Jus cogens -normit ja velvollisuus estää kansanmurha

(a). Rajoittavatko jus cogens* -normit ja yleismaailmalliset velvoitteet, erityisesti kansanmurhayleissopimuksen artikla 1 ja kansainvälinen tapaoikeus kansanmurhan estämisvelvollisuudesta, veto-oikeuden laillista käyttöä?
(b). Erityisesti, ICJ:n oikeuskäytännön valossa koskien vakavaa riskiä, milloin turvallisuusneuvoston ja sen jäsenten toimintavelvollisuus** syntyy siten, että veto on ristiriidassa peruskirjan kanssa?

Kysymys 4 – Valtuutuksen ulkopuolisen veton oikeudelliset seuraukset

(a). Kun veto-oikeutta käytetään huonossa uskossa, jus cogens* -normien vastaisesti tai artiklan 27(3) vastaisesti, mitkä ovat oikeudelliset seuraukset Yhdistyneiden Kansakuntien institutionaalisessa kehyksessä?
(b). Voiko turvallisuusneuvosto tai Yhdistyneet Kansakunnat tällaisissa tapauksissa pitää vetoa oikeudellisesti tehottomana, hyväksyä toimenpiteitä sisällöltään tai sivuuttaa sen vaikutuksen siinä määrin kuin on tarpeen neuvoston velvoitteiden täyttämiseksi artiklojen 1 ja 24 mukaisesti?
(c). Mitä ovat jäsenvaltioiden velvollisuudet artiklojen 25 ja 2(2) mukaisesti, kun ne kohtaavat väitetyn valtuutuksen ulkopuolisen veton?

Kysymys 5 – Suhde yleiskokoukseen (Yhtenäisyys rauhan puolesta)

Kun turvallisuusneuvosto on halvaantunut, mitkä ovat oikeudelliset seuraukset veto-oikeuden käytöstä kysymyksissä 3 ja 4 kuvatuissa tilanteissa, artiklojen 10–14 ja yleiskokouksen päätöslauselman A/RES/377(V) (Yhtenäisyys rauhan puolesta) mukaisesti?

Kysymys 6 – Sopimusoikeus

(a). Miten Wienin sopimuksen artikla 26 (sopimukset on noudatettava) ja artikla 27 (kansallinen laki ei ole peruste sopimuksen noudattamatta jättämiselle) vaikuttavat pysyvän jäsenen veto-oikeuden käyttöön, kun tällainen käyttö estää peruskirjan tai kansanmurhayleissopimuksen velvoitteiden täyttämisen?
(b). Soveltuuko oikeuden väärinkäytön periaate tai oppi, että valtuutuksen ulkopuoliset toimet eivät ole oikeudellisesti vaikuttavia, veto-oikeuteen Yhdistyneiden Kansakuntien oikeusjärjestyksessä, ja mitä seurauksia siitä seuraa?

Liite B – Keskeiset oikeudelliset tekstit

YK:n peruskirja
* Artikla 1(1): “Ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta… ja toteuttaa tehokkaita kollektiivisia toimenpiteitä rauhan uhkien estämiseksi ja poistamiseksi.”
* Artikla 2(2): “Kaikki jäsenet… täyttävät tämän peruskirjan mukaiset velvoitteensa hyvässä uskossa.”
* Artikla 24(1): “Varmistaakseen nopean ja tehokkaan toiminnan Yhdistyneiden Kansakuntien puolesta, sen jäsenet antavat turvallisuusneuvostolle ensisijaisen vastuun kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä ja sopivat, että… turvallisuusneuvosto toimii heidän puolestaan.”
* Artikla 27(3): “Luvun VI ja artiklan 52 kappaleen 3 mukaisissa päätöksissä kiistassa osapuolena oleva osapuoli pidättäytyy äänestämästä.”
* Artikla 96(1): “Yleiskokous tai turvallisuusneuvosto voivat pyytää Kansainväliseltä tuomioistuimelta neuvoa-antavia lausuntoja mistä tahansa oikeudellisesta kysymyksestä.”

Wienin sopimus sopimusoikeudesta (1969)
* Artikla 26 (Sopimukset on noudatettava): “Jokainen voimassa oleva sopimus on sitova sen osapuolille ja sitä on noudatettava hyvässä uskossa.”
* Artikla 27: “Osapuoli ei voi vedota kansallisen oikeutensa säännöksiin perustellakseen sopimuksen noudattamatta jättämistä.”
* Artikla 31(1): “Sopimus on tulkittava hyvässä uskossa sopimuksen termien tavanomaisen merkityksen mukaisesti niiden kontekstissa ja sopimuksen tavoitteen ja tarkoituksen valossa.”
* Artikla 31(3)(c): “On otettava huomioon kaikki osapuolten välisissä suhteissa sovellettavat kansainvälisen oikeuden säännöt.”
* Artiklat 32–33: (Täydentävät keinot; alkuperäisten tekstien tulkinta)

Kansanmurhan estämistä ja rankaisemista koskeva yleissopimus (1948)
* Artikla 1: “Sopimuspuolet vahvistavat, että kansanmurha… on kansainvälisen oikeuden alainen rikos, ja sitoutuvat estämään ja rankaisemaan sitä.”

Kansainvälinen tuomioistuin – Bosnia ja Hertsegovina vastaan Serbia ja Montenegro (tuomio, 26. helmikuuta 2007)
* “Valtion velvollisuus estää kansanmurha ja siihen liittyvä velvollisuus toimia syntyvät sillä hetkellä, kun valtio tietää tai sen tulisi normaalisti tietää, että vakava kansanmurhan riski on olemassa.”

Liite C – Pääsihteerin ohjeellinen asiakirja

Tuomioistuimen avustamiseksi pääsihteeriä pyydetään laatimaan ja toimittamaan asiakirja, joka sisältää muun muassa:

1.  Peruskirjan käytäntö: Osallistuminen artikloihin 24 ja 27 liittyvien käytäntöjen rekisteriin; artiklan 27(3) historialliset valmistelutyöt; esimerkkejä “kiistassa osapuolena olevien” pidättäytymisestä äänestämästä.
2.  Turvallisuusneuvoston asiakirjat: Päätöslauselmaluonnokset ja äänestystiedot joukkojulmuuksiin liittyvissä tapauksissa; kokouspöytäkirjat, joissa mainitaan artikla 27(3) tai äänestämisestä pidättäytymisen velvoitteet.
3.  Yleiskokouksen materiaalit: Päätöslauselmat Yhtenäisyys rauhan puolesta -periaatteen nojalla; merkitykselliset neuvoa-antavien lausuntojen pyynnöt ja niiden jälkikäytäntö.
4.  ICJ:n oikeuskäytäntö: Bosnia vastaan Serbia (2007); väliaikaiset toimenpiteet ja neuvoa-antavat lausunnot, jotka liittyvät peruskirjan tulkintaan, jus cogens -normeihin, yleismaailmallisiin velvoitteisiin ja institutionaalisiin valtuuksiin.
5.  Sopimusoikeus: Wienin sopimuksen valmistelutyöt ja kansainvälisen oikeuden komission kommentit artikloihin 26–33; YK:n sihteeristön muistio peruskirjasta sopimuksena.
6.  Julmuuksien estämistä koskeva kirjallisuus: Pääsihteerin raportit; ihmisoikeusneuvoston ja riippumattoman kansainvälisen tutkintakomission havainnot; ihmisoikeusvaltuutetun ja humanitaaristen asioiden koordinointitoimiston tilannepäivitykset; kansanmurhan ja joukkojulmuuksien estämisen huolellisuusvelvoitteiden käytäntö.
7.  Akateeminen ja institutionaalinen analyysi: Tunnustettujen kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden materiaalit oikeuden väärinkäytöstä, valtuutuksen ulkopuolisista toimista ja oikeudellisista seurauksista toimista, jotka rikkovat jus cogens -normeja kansainvälisissä organisaatioissa.

Selittävä huomautus (ei-operatiivinen)

-   Tarkoitus: Selventää veto-oikeuden käytön oikeudellisia rajoja tapauksissa, jotka liittyvät jus cogens* -normeihin ja yleismaailmallisiin velvoitteisiin; määrittää valtuutuksen ulkopuolisen veton oikeudelliset seuraukset; ja määritellä turvallisuusneuvoston ja yleiskokouksen (mukaan lukien Yhtenäisyys rauhan puolesta**) välinen vuorovaikutus.
-   Suunnittelu: Liitteen A kysymykset kehottavat tuomioistuinta:
    -   Soveltamaan Wienin sopimuksen artikloja 31–33 peruskirjaan (hyvän uskon tulkinta; tavoitteet ja tarkoitukset);
    -   Määrittelemään “kiistassa osapuolena olevan” ja äänestämisestä pidättäytymisen artiklan 27(3) mukaisesti;
    -   Selventämään, miten jus cogens* -normit (mukaan lukien kansanmurhan estämisvelvollisuus**) rajoittavat veto-oikeutta;
    -   Määrittämään oikeudellisen vaikutuksen vetolle, jota käytetään huonossa uskossa tai jus cogens* -normien vastaisesti;
    -   Selventämään yleiskokouksen roolia, kun turvallisuusneuvosto on halvaantunut.