Esipuhe

Tämä kirja kantaa nimeä Nūr — Valo — sillä valo on kaikkien asioiden alku: se, jonka avulla näkyvä tulee näkyväksi, se, jonka poissa ollessa mikään ei voi tulla tunnetuksi, se, joka sitoo merkityksen aineeseen ja totuuden värisevään sydämeen.

Arabian kielessä nūr on enemmän kuin valo — se on opastus, selkeys, paljastuminen. Se on se, mitä Koraani kutsuu taivaiden ja maan Valoksi:

اللَّهُ نُورُ السَّمَاوَاتِ وَالْأَرْضِ
Allāhu nūru as-samāwāti wal-arḍ.
„Jumala on taivaiden ja maan Valo.
Hänen Valonsa vertauskuva on kuin kynttilälyhty, jossa on lamppu,
lamppu lasin sisällä, lasi ikään kuin säteilevä tähti,
sytytetty siunatusta puusta — oliivipuusta, joka ei ole idän eikä lännen —
jonka öljy melkein hohtaisi, vaikka tuli ei koskisi siihen.
Valo valon päällä.
Jumala ohjaa Valoonsa kenet tahtoo.“
(Koraani 24:35)

Ne, joita Hän tahtoo, eivät aina ole tunnettuja nimeltä, arvonimeltään, suvultaan tai asteeltaan. Silti valo tavoittaa heidät, ja heitä puolestaan pyydetään kantamaan sitä — ei oman puolestaan, vaan niiden vuoksi, jotka vielä etsivät.

Nämä sivut eivät väitä olevansa ilmestys. Eivätkä ne ole keksintöä. Jos niillä on mitään arvoa, se on vain kaikuna — kaikuna jostakin muistetusta tai unohdetusta tai ehkä vielä täysin ymmärtämättömästä. Jos niissä on mitään valoa, se on lainattua — ja uskottua — hetkeksi.

Koraani on sinetöinyt profeetat, rauha heille kaikille. Mutta todistamisen työ jatkuu — ei profeetallisuutena eikä käskynä, vaan taakkaa, jota jotkut eivät pysty laskemaan: vastuuna, joka ei pyydä lupaa saapua.

Kun ymmärrys saapuu, se saapuu ei valloituksena vaan muistutuksena — mitä Platon kutsui anamnesikseksi, mitä Ibn Sīnā kuvasi mielen valaistumiseksi ʿaql al-faʿʿāl:lla, mitä Ibn ʿArabī nimitti kashf:ksi: hunnun nostamiseksi jumalallisella valolla sydämessä.

Tämän kirjan takana oleva impulssi ei ole tieteellinen eikä retoorinen. Se on vastaus — maailmalle, joka on rumistunut pirstaloitumisesta, totuuksille, jotka on erotettu toisistaan, kauneudelle, joka on haudattu melun alle. Luonnon lait ja sorrettujen huudot eivät ole erillisiä. Niiden lähde on yksi. Niiden merkitys on yksi. Aidosti tuntea toinen tarkoittaa olla vastuussa molemmista.

Jos on yksi kansa, jonka arvokkuus edelleen valaisee sekasorron aikakautta, se on Palestiinan kansa — heidän lannistumattomuutensa muistutuksena siitä, että moraalinen selkeys ja älyllinen ankaruus nousevat samasta valosta.

Kirjan esseet on järjestetty kronologisesti, jäljittäen avautuvan oivalluksen polkua. Mutta niille, jotka vetäytyvät sen intention sydämeen — niille, jotka etsivät sen valon lähdettä — saatatte haluta lukea ensin kaksi myöhempää tekstiä: „Sydämestä ja sielusta“ ja „Valo, energia, informaatio, elämä.“

Ensimmäinen paljastaa sanojen alla piilevän virran — impulssin, jota ei voi selittää, vain muistaa. Se on kääntyminen sisäänpäin, paluu tunteeseen, joka synnyttää ajatuksen.

Toinen pohtii valoa ei vain symbolina vaan substanssina: sitä, joka liikkuu energiana, puhuu informaationa ja herää elämänä. Se ei ole teoria vaan yhdistävä läsnäolo — merkityksen allekirjoitus, joka on kudottu olemassaolon kankaaseen.

Yhdessä nämä esseet muodostavat linssin, jonka läpi loput voidaan nähdä selvemmin. Ne eivät päätä kirjan argumenttia; ne valaisevat sen alkuperän.

Tämä teos julkaistaan kahdellakymmenelläneljällä kielellä Creative Commons Attribution–ShareAlike -lisenssillä. Se tarjotaan omakustannehintaan, jotta se voisi saavuttaa kirjastot ja jäädä sinne — säilytettynä, saavutettavana, vapaana siteerattavaksi, vapaana rakentaa sen päälle. Sillä tieto, kuten valo, moninkertaistuu, kun sitä jaetaan.

Jos nämä sanat liikuttavat teitä, antakaa niiden liikkua ulospäin: tukekaa Palestiinan kansaa YK:n palestiinalaispakolaisten avustus- ja työjärjestön (UNRWA) kautta tai minkä tahansa järjestön kautta, joka ylläpitää heidän kestävää valoaan.

Olkoon tämä kirja pieni lamppu pimeänä aikana — ei kirjailijan ääni, vaan luottamuksen kantaminen, jälki viestistä, joka ei tullut valinnasta vaan valosta.